AISTIHUONE 100 PROJEKTI

 

Suomen kansallisen moraalin mittarina on vähempiosaisista huolehtiminen. Hämeenlinnan alueen rotaryklubit toteuttavat tätä ajatusta paikallisella Aistihuone 100 projektilla, jonka päämääränä on rakentaa Saaristen kouluun Hämeenlinnassa vaatimukset täyttävä aistihuone. Tämä hanke kohdistuu erityislasten ja -nuorten hyväksi, sen ytimessä on tekeminen yhdessä asioita niiden kansalaistemme tulevaisuuden hyväksi, joiden omat mahdollisuudet ovat rajalliset.

Saaristen koulu antaa opetusta aistimonivammaisille sekä suurta yksilöllistä tukea tarvitseville oppilaille Hämeenlinnan kaupungista, Hattulasta ja Janakkalasta. Sovelletuissa opetusmenetelmissä käytetään tarkoitukseen luotuja elämystiloja eli aistihuoneita. Tällaista opetustilaa Saaristen koululla ei ole ollut.

Hankkeelle on myönnetty itsenäisyyden juhlavuoden ”Suomi 100” status korostaen yhdessä tekemistä sekä Hämeenlinnan kaupungin lapsi- ja nuorisotyötä.

Hankkeeseen osallistuvat kaikki Hämeenlinnan alueen rotaryklubit:  Vanajaveden Rotaryklubi, projektin johto, Aulangon, Hämeenlinnan, Janakkalan, Lammin ja Verkatehtaan Rotaryklubit

Läheisiä yhteistyökumppaneita ovat Hämeenlinnan kaupunki sekä Saaristen Koulun Vanhempainyhdistys.

Aistihuone 100 rahoitukseen osallistuvat mainittujen tahojen lisäksi lahjoituksin myös useat yritykset sekä yksityiset henkilöt. Tähän mennessä projektiamme ovat tukeneet

       

                         

      

                

 

sekä monet yksityiset henkilöt ja  muut yritykset.  Kaikille suuret kiitokset.

Rotaryklubien lisäksi hankkeen rahoitukseen tarvitaan vieläkin yhteistyö- kumppaneita, jotta aistihuoneeseen saadaan hankituksi täydellinen varustus – se on tavoitteemme ja sen ovat koulun oppilaat ansainneet

Toivomme edelleen lahjoituksia Aistihuone 100 keräystilillemme

 Vanajaveden Rotaryklubi, keräystili

FI17 5680 0020 4176 93

Lahjoittajat voivat halutessaan ilmoittaa yhteystiedot alla mainitulle vastuuhenkilölle. Mikäli lahjoittaja antaa luvan, sen nimi ja logo julkaistaan Vanajaveden Rotaryklubin kotisivulla ja Suuntana Elämä/Aistihuone 100–nettisivulla. Lisäksi Saaristen koulun oppilaskunta tekee koulun seinälle lahjoittajataulun ja kaikki lahjoittajat kutsutaan myös aistihuoneen esittelyyn.

Projektivastaava: Unto Lindén, Vanajaveden Rotaryklubi, puh. 0500 310141, unto.linden@pp.inet.fi

Tilanne 15.12.2017

Avaimen luovutus 15.12.2017

Aistihuone on valmis. Kaikki laitteet toimivat odotusten mukaisesti ja yleinen innostus aistihuoneen käyttöä kohtaan on korkealla. Opetustila on luovutettu Saaristen koulun opetuskäyttöön avajaistilaisuudessa 15.12.2017. Rahoitusta vieläkin puuttuu, joten toivomme edelleen lahjoituksia projektille.

http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/Koulut-ja-opetus/Erityiskoulut/Saaristen-koulu/

http://vanajavedenrotaryt.fi/

http://suuntanaelama.com

http://suomifinland100.fi/project/aistihuone-100/